lauantai 16. elokuuta 2014

Lauantain touhuja ja nykyinen paino

Heipä hei, tänään onkin sitten kuvaton kirjoitus. Kamera on kyllä ollut mukana, mutta ei siihen yhtään kuvaa ole tallentunut :D

Aamusta lähdettiin metsästämään ketjupantaa. Ensin käytiin tutun työpaikalla kattelemassa ja häntä moikkaamassa. Tällä kertaa ei mukaan tarttunut mitään ja N piti sellaista meteliäkin, että päätettiin jatkaa matkaa. On yllättävän kamalaa olla kaupassa kun ei mihinkään saa koskea :(
Noh siis; ketjuja kyllä löytyy, mutta kevyttä ja puolikuristavaa saikin sitten etsiä.

Sitten tulikin muutos suunnitelmiin ja suunnattiin veljeni sekä hänen koiranpentunsa kanssa koirapuistolle. Käytiin sellaisessa puistossa jossa on suht pieni A-este, putki, kolme sellaista tavallista estettä (tälle on kai hienompikin nimi :D) ja kahdet pujottelukepit. Pienten puolella on samoja esteitä. Koirat riehu ja sain kuin sainkin N:n sen verran antamaan mullekin huomiota, että kokeiltiin A-estettä. En ois uskonu, mutta yli meni että heilahti :p Ikinä ennen ei siis olla oltu missään missä olis esteitä päästy kokeilee. Varmasti mennään toistekin!

Sitten seuraavaan lemmikkikauppaan ja sieltä se panta sitten löytyi! Laitan kuvaa myöhemmin :) Hihnaa meillä ei ole, mutta se nyt on pieni ongelma kun kasvattajalla on ;) Me suunnataan siis noin kuukauden päästä pentunäyttelyyn, ensimmäiseen näyttelyyn! Jännäääää.
Punnitsin N:n pitkästä aikaa ja painoa on n.18,5kg. Vaaka näytti välillä 18,4 ja välillä 18,6 joten olkoon nyt sitten tuo puolikas!

Joko tänään tai huomenna suunnataan viellä jonnekin missä on samantyyppisiä portaita kuin esim. rautatieasemilla. Yleisesti ottaen N menee portaat mutta juurikin aseman portaat ja äitini työpaikan portaat meinaa olla ehdoton ei. Miksi sitten jännittää niitä, muttei esimerkiksi meidän rapun portaita (eikä kuljeta niitä kuin huvin vuoksi, koska ei tarvitse) niin en tiedä. Jotenka niin, tästä alkaa meiän rappustreeni sitten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti