maanantai 21. huhtikuuta 2014

Metsälenkki ja tivoli


Aloitetaan kuvalla kun N nukahti vesikipolle. Hyvin väsynyt nappula. Alla kuvia metsälenkiltä jolla nähtiin pelottava roskis :D





Ollaan nyt kuljetettu N:ää autossa häkissä. Hyvin on alusta asti on mennyt ja useimmiten N  nukahtaa autoon. Asiaan vaikuttaa tietenkin myös se, että autolla mennään esim. lenkille ja koirakavereita tapaamaan joten kotiin mennessä on muutenki väsynyttä meininkiä.


Pääsiäisen kunniaksi lähdettiin Riihimäelle katsomaan tivolia. Olisihan se pitänyt arvata, että N keskittyi enemmän kaikkeen muuhun kuin tivolin ääniin :D Saatiin kuitenkin samalla kaupungissa olemista, ihmisten ja koirien kohtaamista.



Kovasti N on kasvanut ja sen kanssa on edelleen helppoa mennä ja tulla. Jännittävät paikat ja asiat saavat päälle stopin tai peruuttamaan. Saa nähdä miten käy ensimmäisen bussi ja junamatkan kanssa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti