lauantai 12. huhtikuuta 2014

Reenii reenii!


Kuvia on tullut sen verran, että saa taas tännekin jotain. Pitää kyllä se järkkäri kaivaa esiin pokkarin tilalle, laatu olisi huomattavasti parempi. Onneksi nämäkin on niitä muistoja  niille hetkille, kun mietin, että millainen N oli pienenä :)

Rupesin tuossa yksi päivä miettimään, onko N muka kasvanut johonkin siitä kun haettiin pieni kotiin? Kai se on myönnettävä, että jotain kasvua on tapahtunut. Koon puolesta on hankala itse hahmottaa, muuten kuin kuvista :p


Mitäs meillä on sitten harjoiteltu? Jos nyt muistan kaiken tähän laittaa niin seisomista (ylemmässä kuvassa takamus ei oikein menny niin ku ois voinu :D), istumista, maahan menoa, odottamista, luoksetuloa, irti päästämistä, etsimistä... Seuraamista vieressä ja pysähdyttäessä istumista (istuu vielä johonki sivun ja edessä olemisen välimaastoon). Eilen kokeiltiin ekan kerran ja kyllähän N sen idea keksi millä saa jotain kivaa ;) Tassut ei pojulla aina meinaa olla maassa, joten ollaan sitten tarkoituksella harjoiteltu "kurre" asentoa. Vielä otetaan kädestä tuki, pysyy pystyssä paremmin.


Tokihan meillä käytetään nameja, leluja ym. harjoitusten kanssa. Istumisen N osaa useimmiten jo pelkästä käskystä tietyissä tilanteissa. Kaikki yllä mainitut kuitenkin onnistuu tavalla tai toisella. Ja kyllä vaan, olen aika ylpeä vajaa 9vko ikäisestä N.stä! Pentukurssillekin olisi tarkoitus mennä, mutta tosiaan näitä asioita ollaan opeteltu ihan omin avuin kotona.


Hyötyä tästä harjoittelusta on silläkin, että pysyy tuo pennun pääkoppa toiminnassa niin hepulointi vähenee. N osaa mielestäni hyvin keskittyä (kotona/kotipihassa) harjoitteluun, on toki hetkiä kun maailma vie, mutta yleensä kaikki muu jää huomiotta. Hihnassakin tuo kävelee varsin hyvin jo nyt, vaikkei sitä ole varsinaisesti harjoiteltu. Katsotaan miten sitten, kun ikää tulee lisää :D



Autoilu näyttää usein tuolta ^ , katsotaan missä vaiheessa kokeillaan häkissä kuljettamista ja siirrytään takakontin puolelle. N ei ole kärsinyt pahoinvoinnista ja vaikka monet kirjat sanoo, että olisi hyvä nähdä ulos, ei N:ää vielä ainakaan kiinnosta ikkunasta katsominen. Pari kertaa on vilkaissut ja sitten onkin voinut nukkua :)

Semmoista, me jatketaan näiden treenaamista ja keksitään uusia juttuja ajan kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti