torstai 15. toukokuuta 2014

Sekalaista menoa


Vielä riittää sekalaisia kuvia pojasta, ennen kuin päästään oikeaan tahtiin :D
Yllä; Käytiin Riihimäellä kurkkimassa kaupungin menoa hyvässä seurassa. N on jo hyvin tottunut autoilija, vaikka aina ei se odottaminen onnistu vaan autosta halutaan ulos HETI NYT JUST. Noh, tällä kertaa kun laitoin pennun autoon ja jäätiin hetkeksi juttelemaan ennen kotiin suuntaamista, N lopulta totesi että "jaa" ja kävi maate ihmettelemään. Ahkera autoilu tuottaa oikein toivottua tulosta.


Tämä pönötys taas on kaverini luota, missä N viettää aikansa pihalla narussa. Aluksi se oli vähintäänkin loukkaus, mutta oikeasti on ihan kiva olla pihalla kahden muun koiran kanssa ;) Vielä ei olla oltu sellaisella säällä tai sellaista aikaa kyläilemässä, etteikö tuo narunpäässä olo olisi ollut hyvä vaihtoehto. Nukahtanutkin tuo hienohelma on sinne pihalle, vaikka maassa pitääkin nukkua :D


Samaisesta paikasta tämäkin. Luun nakerrusta ja hyvää oli! Niiiiiin keskittynyt poju kun vaan voi olla.


Hehee ja sitten tää kaikista hauskin. Katottiin miltä toi riiviö näyttäis korvat ylhäällä, toivottavasti korvien noustessa edes vähän fiksummalta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti